| Viimeisin
tapahtuma: 17.3.2012: oli Kristus yhdistää -iltapäivä Haukiputaan seurakuntakeskuksessa, aiheena oli "Kaikki katsovat Sinua". Aiheesta opetti mm. kappalainen Martti Heinonen, ja opetusten jälkeen oli yhteinen rukousilta. Aiempia tapahtumia: 21.1.2012 oli Kristus yhdistää -iltapäivä Pyhän Tuomaan kirkossa Oulussa. Tapio Pokka ja Martti Väyrynen opettivat rukouksesta - saimme löytää Jumalassa lepäämisen ja olemisen lepoa myös rukoukseen sekä tutkailla lampaan asemesta käsin olemista Herran paimennettavana. Rukousillassa rukoiltiin vaalien ja muiden ajankohtaisten asioiden puolesta, niin yhteisten kuin yksityisempienkin. 12.11.2011 oli "Seurakunta rukoilee" -koulutuspäivä Karjasillan kirkolla, osallistujia oli n. 80 eri seurakunnista Oulun seudulta ja kauempaakin maakunnasta. Saimme arjen ja tavallisen kristityn tasolta kumpuavaa ohjausta oivaltaaksemme jotain rukouksen merkityksestä seurakunnan ja seurakuntalaisen elämässä. Välittyi luottamus siihen, että rukous kannattaa ja antaa myös rukoilijalle. Ensimmäistä ja toista kertaa mukana olleilta tuli samanlainen kiittävä ja kiitollinen palaute - Maikku Saarinen opettajana tuntee asian ja jakaa sen sydämeltä sydämelle. Tämänkaltainen oppimispäivä puolustaa hyvin paikkaansa osana Kristus yhdistää -prosessia. 2.10.2011 oli Kristus yhdistää-iltapäivä Oulussa Adventtiseurakunnassa. Simon Liversidge Kaliforniasta opetti aiheesta "Seurakunnan rukous ja Kristuksen voitto", ja yhteisessä rukousillassa rukoiltiin ja ylistettiin Jumalaa yhdessä. 15.5.2011 oli Kristus yhdistää-iltapäivä Kempeleessä, Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Aiheena oli "Rukous ja elävä seurakunta" - opetuspuheenvuoroja aiheesta käyttivät Kai Similä, Raimo Karhu ja Paulus Pikkarainen Kempeleestä sekä Ari Kauppila Kiimingistä. Rukousillassa rukoiltiin ajankohtaisten asioiden puolesta sen mukaisesti kuin Jumala johdatti sekä kiitettiin ja ylistettiin Jumalaa. 19.3.2011 oli Kristus yhdistää -iltapäivä Oulun Vapaaseurakunnassa, aiheena "Risti vain ...". Opetuksesta vastasivat pastori Risto Wotschke Vapaaseurakunnasta ja seurakuntapastori Kimmo Kieksi Karjasillan seurakunnasta. Rukoilimme mm. Oulun asuinalueiden ja muiden paikkakuntien ja niiden asukkaiden puolesta, eri seurakuntien puolesta sekä kristittyjen yhteyden ja koko Kristuksen ruumiin voimaantumisen puolesta. 22.1.2011 oli Kristus yhdistää -tapahtumassamme vieraana Tapani Suonto, opettaen rukouksesta klo 13 ja 15 tilaisuuksissa sekä myös rukousillassa klo 17. Rukousillassa rukoilimme eri asioiden puolesta. 3.10.2010 kokoonnuimme Oulun Helluntaiseurakuntaan aiheen "Risti, asenteet ja rukous" äärelle. Aiheesta kuultiin useiden paikallisten opetuksia. Rukousillassa rukoilimme eri asioiden puolesta. 7.-8.5.2010 oli Rukouksen Talo - ohjaajakoulutus Kastellin kirkossa Oulussa, kouluttajana oli jo tammikuulta tuttu Maikku Saarinen Tampereen ev.lut.seurakuntien ylläpitämästä Rukouksen Talosta. Osallistujia oli lähes 40 eri puolilta maakuntaa ja aina Rovaniemeä myöten. 14.3.2010 kokoontumisessa Kastellin kirkossa oli aiheena (klo 16) "Vapautettu antamaan anteeksi" - opettajina Lars Soutukorva Kiimingistä ja Martti Toppi Ylivieskasta. Sen jälkeen (klo 18) rukoilimme yhdessä: pysähdyimme Jumalan eteen synnin tunnustukseen tunnustaen myös isiemme / kansamme syntejä, sekä rukoilimme esivallan, seurakuntien ja kristittyjen yhteyden puolesta. 24.1.2010 oli Seurakunta rukoilee -koulutuspäivä Kastellin kirkossa, osallistujia oli n. 130. Kouluttajanamme oli Tampereella olevan Rukouksen Talon näyn kantaja ja toiminnan vetäjä Maikku Saarinen (Tampereen ev.-lut. seurakunnat / Kansan Raamattuseura) - saimme innostavaa ja rohkaisevaa opetusta rukouksesta, myös yhteisestä rukouksesta seurakunnassa. (Lisätietoa Tampereen Rukouksen Talosta: www.rukouksentalo.fi) 15.11.2009: Rovasti Gunnar ja Liisa Weckström Karjaalta opettivat meitä aiheesta "Vapautettu rukoilemaan" - meidän tulee vapautua Jumalan Sanan vastaisista siteistä, jotka sitovat meidät kiinni tähän maailmaan. Saamme vapautua rukoilemaan ja palvelemaan elävää Jumalaa. 20.9.2009: Mika Pouke opetti Kastellin kirkossa klo 16 aiheesta "Hyväksytty ja vapautettu", minkä jälkeen oli taas rukousilta klo 18. Rohkaistuimme ja vahvistuimme yhteydestä, yhteisestä rukouksesta ja hyvästä opetuksesta. 17.5.2009: Kokoonnuimme Pohjois-Suomen rukoustapahtumaan Kempeleen kirkkoon. Kouluttajina mukana olivat vuoden 2008 Kristus-päivästäkin tutut Hannu Hatanpää, Antti Hämäläinen, Markku Happonen ja Erkki Taivainen sekä Kempeleen seurakunnasta Pekka Rehumäki ja Leena Brockman. Paikalla oli arviolta 150 henkeä koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta ja aina Kainuuta ja Lappia myöten. Saimme mm. opetusta rukouksesta, näköaloja tulevaan ja tietysti rukoilimme yhdessä. Ylistysryhmä Versot johdatti meitä kiittämään Jumalaamme, joka on kaiken kiitoksen arvoinen, sen tämä päiväkin todisti. Päivä oli innostava ja rohkaiseva. 29.3.2009: Kokoonnuimme jälleen jakamaan kokemuksia (klo 15) ja yhteiseen rukousiltaan (klo 17) Kastellin kirkolle. Väkeä oli eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata aina Kuusamoa, Siikalatvaa ja Ylivieskaa myöten. Rukousillassa kuulimme opetusta, lauloimme ja ylistimme Jumalaa. Viivyimme rukoilemassa Pohjois-Pohjanmaan ja sen asukkaiden puolesta ja siunasimme maakuntamme jokaista kuntaa ja seurakuntaa. Kahden-kolmen hengen ryhmissä rukoilimme toinen toistemme puolesta - hiljaa tai ääneen, kukin haluamallaan tavalla. 18.1.2009: Järjestettiin Kastellin kirkossa yhteinen kokoontuminen ja rukousilta, johon kutsuttiin kaikkia Pohjois-Pohjanmaalta v.2008 Kristus-päivään osallistuneita sekä muita kristittyjä. Rukoilimme yhdessä ja kuulimme kuulumisia ja todistuksia siitä miten Jumala on vahvistanut, rohkaissut ja johdattanut sekä henkilökohtaisessa että kristittyjen yhteisessä rukouksessa. Marraskuu 2008: Oulussa Kaukovainion kappelilla järjestettiin kaksi kokoontumista (rukoushetkeä) Oulusta ja lähikunnista Kristus-päivään osallistuneille. Kristus-päivän jälkeen on eri puolilta Suomea kuulunut uutisia kristittyjen rukousaktiivisuuden vahvistumisesta. Lokakuu 2008: Kristus-päivä kokosi Turkuhalliin lähes 10 000 kristittyä kaikkialta Suomesta rukoilemaan kotikuntansa ja koko maamme puolesta. Hyvin monet osallistujat kokivat Kristus-päivän innostavana ja rukoukseen rohkaisevana. Aiemmin tapahtunutta: Niinkuin Raamatun alkulehdiltä voimme lukea, Jumala loi taivaan ja maan (1.Mooseksen kirja luku 1), ja Hän loi myös ihmisen kuvakseen, ja antoi hänelle vallan ja tehtävän viljellä ja varjella maata (luvut 1 ja 2) - ja myös valinnanvapauden. Ihminen lankesi syntiin - ei ollut kuuliainen Jumalalle, vaan totteli paholaista (luku 3). Myöhemmin Jumala lähetti oman Poikansa maan päälle ja Hänen kauttaan valmisti ihmisille tien takaisin Jumalan yhteyteen. Jeesus opetti ja kehotti omiaan: "Te olette maan suola... Te olette maailman valo... ...loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa." (Matteus 5:13-16). Jeesus lähetti omansa: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..." ( Matteus 28:19). Yhä edelleen kristityillä on sama valinnanvapaus ja haaste: olenko kuuliainen Jumalalle ja Hänen sanalleen, vai elänkö itsekeskeisesti. Jännitteen voi kuvata näinkin: yritänkö sijoittaa Jumalan ja suhteeni Häneen jonkinlaiseen itse hallitsemaani "elämäni kehykseen", vai pysähdynkö tästä omaehtoisesta matkanteostani ja toimin niinkuin Paavali kehottaa: "Antakaa elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi... Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne..." (Roomalaiskirje 12:1-2). Yhä edelleen tuo "valehtelija ja valheen isä" (kuten Jeesus paholaista kuvaa, ks. Joh.8:44) haluaa riistää ihmisiltä kaiken sen hyvän, minkä Jumala on meille varannut: - kaikilta ihmisiltä pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa - seurakunnaltaan eli meiltä kristityiltä Jumalan meille varaaman identiteetin, hengelliset voimavarat ja tehtävän. Ja tämän paholainen - yhdessä pahaan taipuvaisen sydämemme kanssa ("Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset...", Matteus 15:19, KR38) - on saanut aikaan pitämällä meidät kristityt mahdollisimman heikkoina: itsekeskeisinä, maallistuneina ja keskenään riitelevinä. MITÄ TULEVAISUUDESSA? Se riippuu meistä kristityistä, ja siihen voimme me jokainen, sinä ja minä, vaikuttaa. |
![]() |
| |
|
![]() |
|
| Kuntien
vaakunaliput Kristus- päivässä lokakuussa 2008. |
|
![]() |
|
![]() |